Muu Jauhis -moussaka

Ohjeet

Laita kasvimargariini kasariin sulamaan ja lisää jauhot. Sekoita, anna kuohahtaa, muttei ruskistua. Lisää kauramaito koko ajan sekoittaen. Mausta muskotilla ja suolalla.

Siivuta munakoisot vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Levitä siivut työtasolle talouspaperien päälle. Ripottele suolaa siivuille molemmin puolin. Anna suolan valuttaa ylimääräisiä nesteitä ulos munakoisoista n. tunnin ajan. Kuivaa munankoisot talouspaperilla.

Paista munankoisoviipaleet molemmin puolin kuumalla pinnoitetulla pannulla oliiviöljyssä.
Ruskista Muu Jauhis rypsiöljyssä. Silppua sipulit ja lisää ne ruskistumaan kasvijauhiksen sekaan. Lisää tomaattimurska ja paseerattu tomaatti sekä mausteet. Anna kiehua miedolla lämmöllä tunnin verran. Tarkista maku ja lisää suolaa tai pippuria tarpeen mukaan. Jos kastike tuntuu paksulta, lisää hieman vettä tai tilkka punaviiniä.

Öljyä uunivuoka. Levitä pohjalle hieman kasvijauhiskastiketta. Asettele yksi kerros munakoisoja vuokaan. Levitä päälle kasviskastiketta. Ripottele korppujauhoja ja vuustoraastetta päälle. Lisää Muu Jauhis -kastiketta ja taas munakoisoja. Levitä päälle loppu kasvijauhiskastike. Kaada kuorrutuskastike kaiken päälle ja ripottele vielä pinnalle korppujauhoa vuustoraastetta.

Paista 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia.